Hiivasienitulehdus

Etusivu > Ihon terveys > Hiivasienitulehdus

Hiivasienitulehdus

Savipuoli (lat. Pityriasis versicolor) on rasvahiivoihin kuuluvan Malassezia-hiivan, tavallisesti M. globosan, aiheuttama pinnallinen ja vaaraton hiivasienitulehdus ihossa. Se on melko yleinen nuorilla aikuisilla. Ihmisihossa viihtyvät Malassezia-hiivat kuuluvat ihon normaalikasvustoon. Tuntemattomasta syystä ne joskus pääsevät lisääntymään ja tuloksena voi olla savipuoli. Eri Malassezia-hiivoilla voi olla merkitystä myös kasvojen ja kaulan atooppisessa ekseemassa, aknessa, rasvaisen ihon karvatuppitulehduksessa, tali-ihottumassa ja päänahan hilseilyssä.

Tyyppipotilas on nuori aikuinen, jolla on ylävartalolla tai olkavarsissa, harvemmin muualla kehossa, karttamaisia, lievästi hilseileviä läiskiä, jotka saattavat kutista hieman. Ruskettumattomassa ihossa ne ovat muuta ihoa tummempia, ruskettuneessa vaaleampia. Läiskien kohdat eivät rusketu yhtä hyvin kuin muu iho, ja auringonvalossa syntyvä pigmentti kuluu tavallista nopeammin pois. Sen takia iho pysyy valkoläiskäisenä seuraavaan kesään saakka. Savipuoli ei leviä kasvoihin eikä yleensä vyötärön alapuolelle.

DUODECIM Terveyskirjasto

 

Maria Åkerberg Self preserving system

Maria Åkerberg tuotteet valmistetaan luonnollisista raaka-aineista. Niissä ei ole mitään synteettistä aineosaa, ei esimerkiksi tuotetta täyteläisemmäksi tekevää carbomer´ia, joka ei hajoa luontoon. Pidämme Xantan´ia parempana vaihtoehtona. Tuotteissa ei ole synteettisiä väriaineita, synteettisiä lisättyjä tuoksuja, ei synteettistä öljyä, kuten silikonia, vaan Maria Åkerberg tuotteissa käytetään kasviöljyjä ja -uutteita, kasvien siemenistä saatavia öljyjä, jotka samalla säilyttävät tuotteen, joten ei tarvita myöskään säilöntäaineita.

 

 

Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Scalp Scrub Intensive 125 ml kuorintavoide kaikille hiuspohjille

Kuorintavoide kaikille hiuspohjille

20,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg 250 ml Mentha hilseen ehkäisyyn

Ehkäisee hilseen muodostusta hiuspohjassa

17,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Scalp Treatment Mentha 125 ml hoito hilsehoito

Hilseen ehkäisyyn, hiuspohjaa kosteuttamaan ja ravitsemaan, "hiuspohjan päivävoide"

25,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Serum Clearing 30 ml tasapainottava seerumi

Kosteuttava ja tasapainottava seerumi rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle sekä acne-ihon hoitoon. Rasvaton.

12,50 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Foot Bath 125 ml jalkakylpy

Jalkakylpy tekee jaloistasi upeantuoksuiset ja hyväntuntuiset.

20,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg AHA & Jojoba Peeling 100 ml kasvokuorinta

Rasvoittuvalle iholle, kaikille ihotyypeille, ennaltaehkäisee epäpuhtauksien syntyä

17,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Body Scrub 200 ml kuorintavoide vartalolle

Ihoa kosteuttava ja ravitseva vartalonkuorinta ennaltaehkäisee ihon epäpuhtauksien syntyä


17,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Body Scrub 30 ml vartalonkuorinta Matkapakkaus

Ennaltaehkäisee ihon epäpuhtauksien syntyä ja parantaa verenkiertoa ja lymfakiertoa

3,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Salt Scrub Energy 30 ml suolakuorinta Matkapakkaus

Voidemainen merisuolan, kasvisöljyjen ja eteeristen öljyjen yhdistelmä

4,10 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Body Lotion 250 ml vartalovoide

Kosteuttaa ja ravitsee kuivaa ihoa ja säilyttää ihon kosteus- ja rasvatasapainon

21,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Suoladeodoranttikivi 50 g alkoholiton hajusteeton

Alkoholiton, hajustamaton, tehokas - pitää raikkaana pitkään

10,00 €
   Varastossa
Maria Åkerberg Deepskin Organics
Maria Åkerberg Citrus Deo Spray 125 ml deodorantti

Tehokas deodoranttispray, raikas tuoksu, alkoholiton, ei alumiinia

20,00 €
   Varastossa
tech