cosme.fi SiriSiri
Munakoiso ja muut herkut
Etusivu > Kotikeittiö SiriSiri > Liha
Munakoiso ja muut herkut
Kuullota kypsymisajan mukaan Extra neitsytoliiviljyssä purjosipulia, valkosipulikynnet, porkkanaa, palsternakkaa, selleriä, punaista paprikaa.
Lisää mausteet - mustapippuri, suola, rosmariini, basilika.
Lisää loraus tummaa rommia.
Ruskista paistijauheliha, lisää aiemmin itketetyt munakoisot (omista pakasteista) mustapippuria, suolaa ?
Pilko perunat ja lisää kaikkien aineksien kanssa uunivuokaan.
Lisänesteeksi kuumensin hieman vettä, johon oli sekoitettu runsas lusikallinen perunajauhoa sekä pikkuloraus rommia.
(Suomalaisen kerma = Kotikeittiön vesi + rommi tai jokin muu alkoholi)
Uuni 180 astetta
- Kuullota kypsymisajan mukaan = lisää öljyyn muhimaan miedossa lämmössä kauemmin kypsyvät ensin
- Aineksien määrät - näppituntumalla luovasti kunkin omaan tarpeeseen
SiriSiri:"Laitoin ensimmäiseksi vuoan pohjalle puoli nippua salaattia "kaapin tyhjennyksenä. Tämä ruoka oli yksi parhaista. Tomaatti-sipulisalaatti oli mainio lisuke."
Munakoiso vähentää riskiä sairastua sydäntauteihin:
- Runsaasti kaliumia
- Flavonoideja (stimuloivat hyvän kolesterolin lisääntymistä)
Parantaa aivojen toimintaa:
- Fytoravinteet (hyödykdi kognitiiviselle järjestelmälle ja mielenterveydelle)
Auttaa pudottamaan painoa:
- Runsaasti liukenevaa kuitua (tasapainottaa ruoansulatusjärjestelmää)
- Sisältää vähän kaloreita
Auttaa estämään anemiaa:
- Rauta (veren punasoljen muodostus
- Proteiinien käsittely aineenvaihdunnassa
Näkökyky
- Antosyaani (keskushermosto)
Luiden terveys:
- Fenoliyhdisteet
- Rauta ja kalsium
Hiukset:
- B3-vitamiini
- A-vitamiini
Nesteenpoistaja:
- liiallisen nesteen kertyminen
Palovammat:
- Munakoisotahna rauhoittaa ihoa
Proteiinit koostuvat yhteensä 20 eri aminohaposta, joista kymmentä ihmisen elimistö ei pysty itse valmistamaan, vaan ne täytyy saada ruoasta. Aminohapot toimivat rakennusaineina kudos- ja entsyymiproteiineissa sekä monissa hormoneissa ja hermostollisissa välittäjäaineissa. Proteiinissa on energiaa 17 kJ (4 kcal) grammaa kohden.
Proteiinin ylimäärä ei varastoidu, vaan muuttuu elimistössä rasvaksi.





