Kotikeittiö Suomessa

Etusivu > Kotikeittiö Suomessa

cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa

Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!"

SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties valko- tai punaviinietikkaa ja suolaa.

Alkoholi on loistava säilöntäaine ja sen eri variaatiot sopivat mainoisti myös ruoan maustamiseen.

Ruoka-aineallergioita välttääksemme emme käytä valmiita maustesoituksia emmekä mausteliemiä, emme myöskään käytä ultraprosessoituja ruokavalmisteita.

Tyydytetyt rasvat (etupäässä voi ja kerma, kookosrasva ja kookosöljy) korvaamme täysin yksinkertaisesti tyydyttämättömilla ja monityydyttämättömillä öljyillä.
Pyrkimyksenä on pitää LDL-kolesteroli mahdollisimman alhaalla ja HDL-kolesteroli sopivana.
Kotikeittiö Suomessa julkistaa arkipäivien reseptit ajatellen sydäntäsi.
Tutkimukset keramideista tukevat mieltymystämme välimerelliseen ruokavalioon, oliiviöljyn ja pähkinöiden suosimiseen.

Kotikeittiö tavoittelee hyviä sokeriarvoja ja suosittelee tutustumaan tarkemmin hiilihydraatteihin.

cosme.fi ei ole laihdutussivu. Ajattelemme kehon ja mielen hyvinvointia.

Olemme täysin itsenäisiä, emme käytä tuotemainontaa, emmekä ota vastaan ulkopuolista rahoitusta.

Hyvää ruokahalua!

Munakoisot
Munakoisot paloiteltuina kypsytetty uunissa.
- neitsytoliiviöljy, mustapippuri, suola
Uuni 180 astetta... 
Cointreau-maustetut valkoiset viinimarjat
Parhaat mausteet ikinä Jos olet allerginen joillekin nimeämättömille väriaineille ja säilöntäaineille, joita on ruoka-aineissa ja myös kosmetiikassa, ymmärrät, että maustevalikoima muodostuu hieman erilaiseksi kuin yleensä ihmisillä on käytössään. 
Lihapullat
Lihapullat Ainekset: Jauheliha, mustapippuri, suola, neitsytoliiviöljy, muna, purjo, punasipuli, paprika, juustoraaste, tomaatti, oregano tai timjami Uuni 180 astetta Sekoita haarukalla neitsytoliiviöljy, muna, mustapippuri, suola.
Pilko... 
Valkosipuliperunat
Valkosipuliperunat neitsytoliiviöljyn kanssa Kuori muutama valkosipulin kynsi ja pilko purjo, perunat sekä salaatinlehdet ja basilikaa. Sekoita liemi: neitsytoliiviöljy, muna, mustapippuri, suola, maito, juustoraaste Uuni 180 astetta... 
Paisti ja valkosipuliperunat
Valkosipuliperunat neitsytoliiviöljyn kanssa Kuori muutama valkosipulin kynsi ja pilko purjo, perunat sekä salaatinlehdet ja basilikaa. Sekoita liemi: neitsytoliiviöljy, muna, mustapippuri, suola, maito, juustoraaste Uuni 180 astetta... 
Fenkolikeitto maustettu valkoviinillä
Sosekeitto - fenkoli, sipuli, valkosipuli, purjo, peruna, valkoviini, mustapippuri, suola, sitruuna, basilika Väriaineallergiset ja E-koodeja karttavat suosivat alkoholeja keittiöissään.
Erilaiset alkoholit... 
Helppo ja nopea kalapelti
Kala ja juurekset - neitsytoliiviöljy, mustapippuri, suola, sitruuna
Peruna, porkkana, bataatti, palsternakka, purjo Väriaineallergiset ja E-koodeja karttavat suosivat... 
Kukkakaali-parsakaali-porkkana-perunapaistos
Ginillä ja sitruunalla maustettu kukkakaali ja parsakaalipaistos Gin, neitsytoliiviöljy, rosmariini, laakerinlehti, mustapippuri, suola, sitruuna
Pecorino, Mustaleima Emmental
Munamaito... 
Rosmariini-gin marinoidun paistin valmistuaineet
Rosmariini- ja Gin-marinoitu paisti Paisti marinadissa yön yli Paistin marinadi:
Neitsytoliiviöljy, Gin, rosmariini, laakerinlehti, mustapippuri, suola, sitruuna... 
Rosmariini-Gin -marinoitu paisti
Rosmariini- ja Gin-marinoitu paisti Paisti marinadissa yön yli Paistin marinadi:
Neitsytoliiviöljy, Gin, rosmariini, laakerinlehti, mustapippuri, suola, sitruuna... 
Mango-avocado-granaattiomena
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Parsapiirakka
Parsapiirakka:
Salaatti, parsa, paprika, mustaleima emmental
Munamaito - neitsytoliiviöljy, sitruuna, mustapippuri, suola, hunaja, korkillinen giniä, kolme kananmunaa, rasvaton maito Pohjana valmistaikina... 
Timjamikana - maustettu liköörillä
Timjamilla maustaminen on helppoa, sillä se sopii niin liha-, kala-, kuin kasvisruokiin. Yhdistä timjamiin öljyä, valkosipulia, sitruunaa, suolaa, mustapippuria. Timjamikana - maustettu liköörillä Rypsiöljy, valkosipuli, sipulit, timjami, broilerin... 
Timjamiuunimunakas
Timjamilla maustaminen on helppoa, sillä se sopii niin liha-, kala-, kuin kasvisruokiin. Yhdistä timjamiin öljyä, valkosipulia, sitruunaa, suolaa, mustapippuria. - Vuoka on sivelty rypsiöljyllä
- Tuore... 
Päärynät keitetty vadelmaliköörissä
Väriaineallergiset ja E-koodeja karttavat suosivat alkoholeja keittiöissään.
Erilaiset alkoholit toimivat mainioina mausteaineina erilaisiin ruokiin.
Ne myös toimivat hyvinä säilöntäaineina... 
Kala - liköörimaustettu
Kala on sivelty liköörillä, johon on lisätty mustat viinimarjat ja neitsytoliiviöljyllä, mustapippuri, suola. Paprika - mustat viinimarjat liköörissä, emmental
Päärynä - mustat... 
Munakoiso-jauheliha-juuresvuoka
Huomioi suolan määrä, jos munakoisot on "itketetty". cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien... 
Kuuma puolukkapiirakka ja jäätelö
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Kalaa valmistettu uunissa
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Jäätelöä viinimarjojen kanssa
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Päivän tärkein ateria?

Mango, vadelma, mansikka, valkoinen viinimarja
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Marjat-omena-veriappelsiini
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Itsepuristettu greippimehu
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Mango-oliiviöljy-papu-sipuli-paprika-peruna-muna-rapu-sitruuna
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Pasta-oliiviöljy-sipuli-paprika-tomaatti-jauheliha-juusto
cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa apuna lähinnä neitsytoliiviöljyä, rypsiöljyä, pippuria, yrttimausteita, kenties... 
Piirakkataikina-omena-oliiviöljy-valkosipuli-sipuli-papu-porkkana-valkokaali-punakaali-feta- muna-maito
Kuullota valkosipulit, sipulit, kiehautetut pavut, paprika- ja porkkanasuikaleet kevyesti oliiviöljyssä. Puna- ja valkokaalisiivut on haudutettu uunissa ja pakastettu, ne saa hieman sulaneena leikattua sopivan kokoisiksi paloiksi. Munamaito... 
Vadelmaliköörillä makeutetut mustaviinimarjat maustavat muffinssit
Se parempi iltapäiväkahvi mustaherukkamuffinssin ja liköörin kanssa. SiriSiri - taikina: Munia, sokeria, vehnäjauhoja kutakin sama määrä - pienensin hieman sokerin määrää.
Liraus... 
Punaiset viinimarjat vadelmaliköörissä
Likööri makeuttaa kirpeät ja happamat marjat.
Lisäsokeria ei tarvita.
Likööri on mainio säilöntäaine. Pakasteesta otetut kokonaiset marjat säilyvät useita... 
Kuuma mustikkapiirakka jäätelön päällä
Parasta suoraan uunista - 180 astetta cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden makuun ja käyttää ruokien valmistuksessa... 
Omenapiirakka
Omenapiirakka:
Makeuttamaton omenasose, omenat lohkottuina-sitruuna, kaneli-sokeri Valmis taikina Uuni 180 astetta... 
Oliiviöljy-valkosipuli-sipuli-paprika-peruna-kana-muna-maito
Valkosipulit, sipulit, paprikat ja porkkanasuikaleet kuullotetaan kevyesti oliivi- tai rypsiöljyssä, johon lisätään loppuvaiheessa mustapippuria ja suolaa. Munamaito - munat, rypsi- tai oliiviöljyloraus, mausta... 
Näin valmistuu kaali-chorizo-keitto
Ruokaa rakkaudella Mieti, haluatko viettää aamupäivän keittiössä puuhastellen? Kyllä. Hyvä ruoka tehdään rakkaudella ajan kanssa. Laitan You Tubesta päälle – rumba... 
Suomalainen makaronilaatikko
Hiilihydraatteja ennen kovaa liikuntaa Ennen monen tunnin kovaa liikuntasuoritusta kannattaa syödä hiilihydraattipitoisia ruokia. Pastaa tarjotaan esimerkiksi ennen... 
Paistinpannu kuumana
Jauhelihan käsittely tarvitsee kuuman pannun. Ethän halua harmaata mössöä, jossa lihasneste on pannulla. cosme.fi - Kotikeittiö Suomessa Kotikeittiön motto: "Syö elääksesi ja nauti!" SiriSiri: Kotikeittiö keskittyy raaka-aineiden... 
tech
Helena Penttilä
Helena Penttilä
helena.penttila@cosmeshop.fi